Joskus on vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden ajattelu on äärimmäisen kaukana omasta. Oikeutta Eläimille -yhdistys on herättelemässä toimintaansa vuoden hiljaiselon jälkeen Rovaniemellä. Nimen perusteella yhdistyksen toiminta voisi sopia minullekin – pidän eläimistä, kannatan eettistä metsästystä ja valitsen huolella ne harvat lihatuotteet, jotka ostan kaupasta. "Anarkistisen demokraattiset" aktivistit Laura Korva ja Kevät Sieppi kertovat kuitenkin, ettei ole olemassa ”eettistä tapaa hyötyä eläimistä”.
Nuoret naiset leimaavat siis sumeilematta kaikki karjatalouden harjoittajat, kalastajat, metsästäjät ja lemmieläinten omistajat epäeettisiksi. Tämän ajattelumallin mukaan opaskoiraa tarvitseva sokeakin toimii epäeettisesti "alistaessaan" eläimen hyötykäyttöönsä. Aina kun Lapissa puhutaan kasvissyönnistä, tulee ensimmäisenä mieleen, ovatko kasvissyöjät pohtineet, kumpi on näissä olosuhteissa ekologisempaa ja käsittääkseni siten myös eettisempää: Väli-Amerikasta tuotu banaani vai lähellä tuotettu luomuliha tai riista. Olisiko maailman arktisilla alueilla tänä päivänä elämää ilman lihansyöntiä?
Lappilaista elämäntapaa ei ymmärretä
Minulla ei olisi Etelä-Suomessa varaa elää niin eettisesti ja terveellisesti kuin täällä Lapissa. Riistalihaa hankintaan metsästä, joet ja järvet ovat täynnä villikalaa. Metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys ovat paitsi harrastuksia, myös oleellinen osa tätä meille niin tärkeää pohjoista elämäntapaa. Näillä harrastuksilla on lappilaisille myös taloudellista merkitystä, eikä voi vähätellä sitäkään, miten hyvää liikunta luonnossa eräihmiselle tekee. Korva ja Sieppi haluavat kieltää tämän kaiken keräilyä lukuunottamatta, mitä minun on hyvin vaikea ymmärtää. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta on huolestuttavaa, että Korvan ja Siepin näkemyksiä eivät jaa pelkästään aktivistit, vaan ne läpileikkaavat yhteiskuntaamme laajemminkin. Milloin ollaan keräämässä metsästysaseita pois ihmisten kotoa varikoihin tai kieltämässä aseet ja metsästys kokonaan. Ilkka Kauppinen haastoi osuvasti blogissaan vuonna 2013 tutustumaan metsästykseen edes hieman ennen sen tuomitsemista.
Myös kalastajat joutuvat ajoittain leimaamisen kohteeksi ja viime aikoina keskustelu on käynyt kuumana ns. pyydä ja päästä -kalastuksesta. Julkisuuden henkilöistä erityisesti näyttelijä Jasper Pääkkönen on kunnostautunut tämän kalastusmuodon puolestapuhujana. Itse en harrastusmuotoa ymmärrä, jos nyt en ole sitä kieltämässäkään, mutta mielestäni tässä kalastusmuodossa ihminen alistaa villin luontokappaleen omaksi leikkikalukseen ilman varsinaista tarkoitusta, jonka tulisi loppujen lopuksi olla ravinnon hankkiminen ruokapöytään. Pääkkönen on toki tehnyt hyvää työtä Itämeren lohen puolesta, joka on yksi tärkeä matkailuvaltti ja elinvoiman tuoja jokivarteen, mutta hänen valintansa vuoden 2013 kalamieheksi hämmästytti silti. Minulle kalamies on nimittäin mies, joka pääsääntöisesti syö pyydystämänsä.
Suomalaiset maatalousyrittäjät ovat joutuneet kärsimään aktivistien toimista eniten eikä tilallisille heru suuria sympatioita muutenkaan kaupungeista. Hurjimmissa visioissa koko elintarviketuotantomme tulisi käytännössä ulkoistaa ja maataloustuet poistaa. Huoltovarmuus ei merkitse näille kaupunkilaisille sankareille mitään, kuten ei ilmeisesti elintarvikkeiden alkuperäkään. Ei myöskään ymmärretä, ettei tuotantotukia makseta viljelijöiden takia vaan kuluttajien. On mielestäni hienoa, että kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus valita lautaselleen suomalaista. Otto Lehdon ihanneyhteiskunnassa tämä ei onnistuisi, vaan suomalaisesta ruoasta muodostuisi todennäköisesti luksustuote varakkaille, jota tuottaisivat enää harvat.
Vapaana luonnossa kasvanutta eläintä eettisempää ravintoa ei ole. Jokainen gramma riistalihaa tai kalaa, joka voitaisiin käyttää ihmisravinnoksi ilman että vaarannetaan kantoja, on ekotuhlausta. Kotimaisen turkistarhauksen vastustaminen taas on hivenen keinotekoista, koska niin kauan kuin turkiksille on kysyntää, siihen vastataan tarjonnalla. Jos kotimaista tarjontaa ei ole, synnytetään se jossain muualla, missä eläinten olosuhteet ovat huomattavasti heikommat kuin täällä. On myös hyvä pohtia, mikä olisi ekologisempi ja luonnonmukaisempi vaate kuin luonnonturkiksesta valmistettu? En nimittäin usko ollenkaan, että turkisten käyttö olisi loppumassa, vaan tulevaisuudessa on suurta kysyntää ennen kaikkea luonnonturkiksille.
Ne luonnosta vieraantuneet
Ihmiset vieraantuvat luonnosta. Se on kaupungeissa helppoa. Eteläesplanadin kahviloissa reilun kaupan latten äärellä tai ympäristöministeriön kokoushuoneessa palmun alla on helppoa kehitellä argumentteja, joilla tätä keskustelua käydään. Ne argumentit eivät kuitenkaan ole kestäviä eivätkä perustu todellisuuteen. Meidän itsestämme ylpeiden maalaisten on pidettävä huolta, että näkemyksemme täältä todellisen elämän polttopisteestä välittyvät myös etelään ja että omalle elämäntavallemme taataan edellytykset myös tulevaisuudessa. Käymme puolustustaistelua ja tuo puolustustaistelu on voitettava Helsingissä.
On hyvä, etteivät Rovaniemen Oikeutta Eläimille -paikallisjärjestön aktiivit sanojensa mukaan halua muuttaa ketään väkisin. Minusta ei saisi vegaania tekemälläkään, enkä toisaalta ole itsekään vaatimassa, että kaikkien tulisi rakastaa tekemääni riistaruokaa tai lähteä kanssani verkoille. Tässä mielessä kyse onkin juuri puolustustaistelusta. Meille halutaan kertoa, miten meidän tulee elämäämme elää, mitä elinkeinoja voimme harjoittaa ja mitä harrastaa. Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku olisi vaatinut esimerkiksi vegaaneja luopumaan omasta ruokavaliostaan. Kyseessä on oma valinta. Siinä mielessä nostan kuitenkin järjestön aktiiveille hattua, että mielestäni kasvissyönti on joka tapauksessa rehellisempää kuin metsästyksen tuomitseminen lihansyöjän suusta. Sitäkin on nimittäin kuultu.